29.11.2018
Ammattiliitto Avan toimintaa arvioitiin yhteisessä seminaarissa
Helsingissä järjestettiin 22.11.2018 seminaari, johon kokoontui Ammattiliitto Avan jäsenliittojen hallitusten jäseniä, päätoimisia pääluottamusmiehiä ja muita toimihenkilöitä. Päivän tarkoituksena oli arvioida Avan toimintaa, suunnitella tulevaa sekä kuulla terveiset Akavasta ja neuvottelujärjestö JUKOsta.
Päivän aloitti Avan puheenjohtaja Kirsi Huhtamäki, joka kävi läpi Avan alkutaivalta ja toimintaa. Vuonna 2017 perustetun liiton tarkoitus on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
Seminaarissa oli puhujavieraana Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Hän nosti esille muun muassa nuorten syrjäytymisen ja esitti huolensa siitä, että osa nuorista putoaa pois opintojen piiristä. Akava haluaa pureutua siihen, että oppivelvollisuuden yläraja nostettaisiin 19 vuoteen ja kaikilla olisi vähinään toisen asteen tutkinto.
Toisena puhujavieraana oli toiminnanjohtaja Maria Löfgren JUKOsta. JUKO ry on pääsopijajärjestö kirkon, kunnan, valtion ja yliopistojen sopimusaloilla. Valtakunnallisten sopimusten piirissä on 200 000 ihmistä.
– Suhteessa siihen, miten isoa joukkoa JUKO edustaa, se on ollut aika näkymätön toimija”, Löfgren sanoi. JUKOn strategian yhtenä kulmakivenä on näkyvyyden lisääminen. JUKOn suurin jäsenyhdistys on OAJ, toiseksi suurin Vakava. Ammattiliitto Ava kuuluu JUKOon Vakavan jäsenenä.
Aamupäivän puheenvuorojen jälkeen seminaarissa oli vuorossa iltapäivän ryhmätyöosuus. Ryhmissä analysoitiin Ammattiliitto Avan toimintaa sekä suunniteltiin tulevaa.
Takaisin Uutiset-valikkoon